Erään tenon lohimiehen vihje värivalintaan, Uistimeen ja perhoon. - katso miltä ympäristö, luonto, maailma näyttää, luonto kerttoo värin.
Kevätvalo korostaa keltaista maalis - huhtikuu
- kevätvalo on aina suurta, olkoon pilvinen keli tai ei
- korostaa keltaista, ja chertreuse (neonvihreä), suorastaan loistaa.
- kevätvalo toistaa erinomaisesti keltaista ja keltasävyistä räikeää
- metalleissa kulta ja messinki
Kesävalo toistaa kirkkaita metalleja
- kesävalo kirkasta
-kesävalo toistaa veden värejä, - sininen ja vihreä hyvät vedenvärit, etelässä enempi vihreä, pohjoisempaan sinistä.
. metalleissa kirkkaat, rosteri, nikkeli
Syysvalo keltaisen kautta punaiseen. (syys loka ja marras)
- elo - syyskuu aurinko aloitaa keltaisella, keltaista väriä esiintyy vain silloin kun aurinko näyttäytyy vähänkin.
- syysuisteluun kelin mukaan värit keltaisesta punaiseen auringon sävyjen mukaan, oranssi toistuu myös hienosti.
- keltaisen valon aika painottuu alkusyksyyn valoisiin aikoihin, keltainen tulee erityisesti kirkkaalle kelille hyvin ulos. keltaisen sävy
mieluummin voikukkaan kuin cheteraussa.
- metalleista kulta ja messinki
- lokakuulle tummuville keleille, väri vahvasti punaiselle ja peltin väriksi sopii hyvin kupari.
Talvi on synkkä ja puinainen
- Talvi on valoltaan punainen
- Meritaimenen kulttiväriksi on noussut röd-svartta.
- Perussävynä talvella tummanpunainen jota ei vierasta passiivinenkaan kala.
Kirkkaan valon aika suosii myös hyvin valkoista väritystä, huomioi erityisesti syksyllä kirkaalla meritaimenen heittovärinä.
Pilvisellä kelillä ei keltaista valoa ole lainkaan.
Punainen valo esiintyy ympäri vuoden
- puna pinkki on sadekelin väri
- aina auringon nousun ja laskun yhteydessä
- päiväsaikaan esiintyy punainen talvella
- loppusyksy ja kevät myös punaisen värin aikaa.
- sävyt punainen-pink-oranssi
- auringonlaskuun huippuväri peltiin oranssi ja kullan yhdistelmä
Violetti valo syksyyn ja alkutalveen kun valon väri vahvasti punaisella.
- hyvin toimiva väri varsinkin meritaimenelle vaapussa.
Sininen väri
- mitä pilvisempää sitä enempi sinistä
Lumisade
- lumi lisää valon määrää, lumiväri mattahopea tai helmiäisvalkoinen.
Sumu
- suosi punasävyjä ja tehostesävyjä
- ei kirkkaita värejä, vain mattavärit
- metalleista sumulle nikkeli ja kromivärit, peilaa heikosti sumussa, näyttää mustilta, erittäin kalastava väri sumulle.
_______________________________________________________________________________________________________________
Värivalinta lohelle
Erälehti 2012 lohitietoa
Värivalinta
Aina vetoon kulta.
Kirkkas ja kaunis kelillä:
paljon hopea ja kultapintaisia peltiä, + hologrammiteipit perusvärit seuraavassa järjestyksessä
1. Keltainen
2.vihreä
3.pinkki
4.sininen
Pilvinen sää:
Perusvärit samat , mutta hopea ja hologrammiteipit pois.tilalle maalatut ja tummimmat värit.
Vihreä/kelta/hopea yleensä pintaan ja yhdistelmät pintaan.
Sininen ja pinkki plaanari yli 50g painoilla.
Takilasääntö värien kans sama
Ylin väri lähinnä pintaa:
Vihreä
Keltainen
Pink
Sininen (paras sinisen syvyys 7-9m)
"""""""
Ismo mangnum noussut erittäin suosituksi lohipelliksi. Erityisesti hologrammiteipit hopea/keltainen ja sininen syvään 7-9m.
Top 3 uistin, mitä et mistään hinnasta jättäisi pakista pois.
Karikko IIIII IIIII IIII
HK VARMA IIII
LAPPIA IIIII III (varsinkin kylmä vesi)
TIURA IIIII
RÄPPÄRI II
VELHO I
RAPALA SHAD RAP 9 CM III
HURUS I
JESSE IIIII I
MERIMETSO II
KARISMAX I
BOMBER IIIII IIIII III
SEPEN TUURI IIIII II
ISO JOKERI II
APEX I
AS RAKSI IIIII III (varsinkin kirkas väri huippu)
TINTTI IIIII
VUOKSI RAKSI I
TAMI I
ZOMPI I
SALSA RAKSI IIIII IIII
SENIOR I
RAPALA JOINTED I
VR RAKSI IIIII IIIII III
NILS MASTER SPEARH I
RAPALA II
PERZA I
TUHO I
NESTORI I
LUULAHTI III
IITTI II
JR WOBLER I
HK KALKKARO I
AAVE I
------------------------------------------
Vetouistelulehti hyvät jutut 1.4.2012
Intin uistimen tekijä kertoo: syksyllä uistelee taimenta herkästi liian syvästä. Aivan pintakalvoon. Mustaselkä vappu huono syksyllä, taimen ei näe,
harmaaselkä ja punaselkä hyvä.
Paras vaappu joka on antanut eniten kalaa, ui ja heittää välillä aivan poikittain, kun löytyy ottivaappu se vapun henki älä koske säätöihin.
Sellainen vaappu joka ei anna kalaa, kokeile säätöä, saattaa löytyä oikea vapun henki, muuten säätä yleensä varovasti vapun uintia.
Kaksarivaappu solmu. Laita kuva, hyvä testata useampaa vaappu ja väriä.
Tämä allaoleva niksi vetouistelulehdessä. Välitapsilla voi kokeilla yhtäaikaa kahta vappua. Erityisesti hyvällä menestyksellä löydät päivän värin.
__________________________________________________________________________
MERITAIMEN HEITTOKALASTUS:
PYSÄYTYSTEKNIIKKA TEHOKAS KUN KALA EI SYÖ:
(keskustelu 15.12.10)
-
Taimenen ja meritaimenen heittopyynnistä tuttu pysäytystekniikka antaa tehokkaan saaliinlisän myös uistelussa
-
pysäytystekniikka yulivoimainen heikolla syönnillä
-
takilakuulan pyrstö kannattaa taivuttaa hieman syrjään, ui sivulle, ui holtittomasti, todettu erittäin kalastavaksi.
-
kääntele venettä, tehokas
-
nostele takilankuulaa
-
viritä plaanarit uimaan voimakaasti sivulle, saa plaanarin pompimaan, saa tehokaan liikkeen uistimeen
-
tee epä stapili kuula, ui holtittomasti, tehokas kun pysähtyy 5 sekunnin välein, tehokas pumppaaja
-
TEHOKAS MAHDOLLINEN ÄRSYKE. kun viehe pysähtyy hetkeksi kuin seinään
-
meritaimene heittokeluksessa käytetty tehokas kalastusmenetelmä: KELAA 5 SEK / TÄYS STOP / KELAA 5 SEK / TÄYS STOP
-
___________________________________________________________________________________________________________
MERILOHI PELTIEN OIKEA VETONOPEUS
-
UISTIMEN VAUHDINN KESTO ERÄLEHTI 2009:
-
UI laiskasti ja leijaa
-
tasainen ja monotooninen
-
ilmeikäs, syöksyy, ui epätasaisesti HYVÄ
-
ui ilmeikäästi epätasaisesti mutta pyrkii pyörähtään
-
kadottaa uinnnin ja alkaa pyöriin
3,5 -3,7 3,8 - 4 4,1- 4,3 4,4 - 4,7 4,8 - 5 km /h
ismo qwark 1 2 3 3 4
Tiura 1 2 3 4 5
_________________________________________________________________________________________________________________
HYVÄ NOPEUDEN SÄÄTÖ OHJE LOHIPELTILLE
-
4,6 km mannisen vakio nopeus
-
erä 4/2009 alkukausi 3,9-4,1 yhdellä uistinrenkaalla keskikausi 4,3-4,6 km kahdella uistinrenkaalla
-
oma vetonopeus tiuralla 4,2 - 4,6
-
kylmällä vedellä 3 kohden alaraja kalastavin n 4 km
-
lämmin vesi siirrytään lähelle 4 rajaa
-
apexit kestää kovempaa vetoa ei arka nopeudelle
-
apexeja käytetään dispyjen kans
-
just ennen kuin pelti alkaa pyöriä, himmaa vähän, se on siinä, oikea vetonopeus (helge)
-
veneen viereen vauhtipelti mistä on helppo katsoa oikea nopeus
-
etsi epämääräinen sivupotku juuri ennen pyörähdystä ......PARAS UINTI PELTILLE monen ohje
-
sama vaapulla just ennen nurin menoa paras vaapulla
-
koivuniemi erä lehti. toukokuun lopulla kauden alussa tiurat ja ismot yhdellä uistinrenkaalla nop. 3,9-4,2 km
-
kun veden lämpö nousee 6-7 aste kaikki uistimet saavat kaksi uistinrengasta mukaan tulee (pure lure, iron spoon) nopeus 4,3-4,6 km
-
keskikesällä pelti
-
jos luonto hiljaa kala ei syö
MERILOHEN PYYNTI:
-
Tiuran vetonopeus 4,8
-
4,4-5,5 vetohaarukka isolle tiuralle
-
vetonopeus merilohen pyynnissä on kaiken a ja o
-
vedä vain yhtä peltimerkkiä kerrallaan, ui harvoin samaa nopeutta
-
lisää nopeutta kun veden lämpötila nousee alkukesällä
-
ensi nopeus tiuralle kun kylmä vesi 3,7 - 4,1 km yhdellä uistinrenkaalla, veden lämmetessä lisää yksi uistinrengas ja nopeus 4,3 - 4,7 (kokkoniemi) tällä kaavalla idea toimii koko kauden.
-
arin ohje varma nopeus 4,8 km 4,4 - 5,5 km (ari suositti nopeampaa vetoa kuin muut)
-
kaksoisrengasta käyttää mm manninen
-
suurin virhe vetää liian lujaa uisti lopettaa kalastamisen alkaa pyöriä, ei leijaa
-
iron horn ja northern king 5,3 km
-
ismo qwark tuplarenkailla 4,8 km
-
käytä aina takavirrassa kirkasta peltiä missä loppuu potkurikuplat, oma suosikki erälehden kirkas räsänen
_____________________________________________________________________________________________________
PARHAAT TIURAT: nick
keväinen vaelluslohi
-
25s

-
28S

-
35S

-
31S

-
32S

-
36S

-
66G

värit aurinko ruotsinlippu, koiranoksennus, metalli oranssi vihreä teippi
pilviselle kelille, nämät huippuja myös takilassa nick
-
69 m

-
267 h

-
64 m

-
67 m

-
fluorivärit
iltakalassa huippuja nick
-
violetti/pink teipattuna
-
83 m

-
184 s

-
300h

-
94 m

-
294 m

-
vesimelooni
tämä sama myös vk:na
-
-
-
-
lohelle houkutinvärit aurinko:helge
-
sini/keltainen

-
vihreä/leltainen

-
valkoinen/kulta

-
marjapuuro sadekelille

-
houkutin 120 cm tapsia ja uistin
__________________________________________________________________________________________________
Syys taimenelle peltiä tiuraa.(ari)
12.10.10 puhelinkeskustelu ari
vetäkää vetotiuraa yli 5 asteisessa vedessä, 10 g painon kanssa.
syksyllä käytä näitä värejä meritaimenelle 10 g painoilla.
97 g
65
ambulanssi värit
harmaa ja musta värit
sinimusta

25 
26
31
32
30
_______________________________________________________________________________________________________
-
20 parasta Rekiön kirjasta: huippuvetäjien pakeista kootut suosituimmat uistimet joskus 80 luvun alussa
-
LGH meri
-
LGH peukaloinen
-
LGH ukkopeukaloinen
-
Rapala J 9 cm, CD 9 cm, RT 11
-
Helmi proffa
-
North ern King 28 merilohelle
-
smeds hopea (meri) myös inarille
-
nils master spearhead 8 cm
-
nils master invisible
-
smeds messinki/hopea
-
kosto
-
smeds kupari /hopea 8,5
-
räsässe4n helmi 7
-
lgh muikku
-
smeds 40, 20, 88,17,7,44,93 parhaat värit
___________________________________________________________________________________________________
-
lohelle
-
tiuran pelti

-
vetotiura
